Mekonomen lehti

Mekonomen Suomi Sami Pajarin kyydissä: MM-kisavirettä Kroatian MM-rallista

Sami Pajari ja Enni Mälkönen starttaavat perjantaina käynnistyvään Kroatian MM-ralliin hyvin valmistautuneena. Printsport Racingin Toyota GR Yaris Rally2 -autoa testattiin Zagrebin kupeessa rallia edeltävänä viikonloppuna kahtena päivänä. Neljättä kertaa MM-arvoisena ajettavan rallin osalta sää on aina kiinnostava osa-alue kilpailua, niin tänäkin vuonna.

Sami Pajarille startti Kroatian asfalteille on jo uran neljäs, joten kuljettaja on osallistunut tähän MM-ralliin aina kun se on ajettu. Olosuhteet kilpailussa ovat haastavat kuivallakin, asfaltissa on eroavaisuuksia niin pidon kuin kunnonkin osalta ja paikoitellen leikataan rajusti, jolloin tielle tulee nurmea, mutaa tai hiekkaa ja aina asfaltin reunassa piilee kuitenkin rosoinen riski rengasrikoille. Sää voi vaihdella hellelukemista viileään vesisateeseen tai sakeaan sumuun, jonka vuoksi esimerkiksi toissa vuonna yksi erikoiskoe peruttiin.

Ennusteet säästä vaihtelevat tiuhaan ja Adrianmeren ja sisämaan välissä reitti käy parhaimmillaan liki 1200 metrin korkeudessa, joten olosuhteita voi yhdenkin erikoiskokeen sisälle mahtua useita.

-Hyvä fiilis jäi testeistä kaikkiaan. Toki testien ajaksi osui nyt hyvinkin kesäiset olosuhteet ja jälleen kerran hieman näyttäisi, että ainakaan koko kisaa ei aivan kuivalla tiestöllä päästä ajamaan. Ennusteet kuitenkin elävät, eikä sitä sadetta niin kovasti ikävä olisi, pohtii Pajari.

Aiemmilta vuosilta kisaan on Pajarilla mahtunut jokaiseen kisaan niin huippusuorituksia, kuin myös niitä vähemmän hehkutettavia tapahtumia. Kyseessä lienee kuljettajan tapahtumarikkain kisa jos aiempia vuosia kaikkiaan mietitään.

Vuonna 2021 auto lipsahti vauhdikkaasti, mutta onnekkaasti JWRC-sarjan kärkipaikalta lepikkoon tämän vuotisen kisan toisella erikoiskokeella. Silloin matka kuitenkin rampautuneella ajokilla jatkui ja tärkeitä pisteitä samana vuonna napattua mestaruutta varten kertyi talteen.

Seuraavana vuonna kilpailun kolmanneksi viimeinen erikoiskoe läimäytti sateen kastelemalla rukkasella kasvoille, johtoasemasta liukastelu syvälle vesiojaan keskeytyksen arvoisesti, sama erikoiskoe samalla kohdalla kisaa tarjoillaan jälleen tänäkin vuonna.

Viime vuonna kisassa oltiinkin jo mukana väkevämmällä Rally2-kalustolla, muutamia näyttäviä luisteluita ja ainakin yksi spinnaus osui matkaan, mutta kenties erikoisin tilanne osui tämän vuoden neljännelle pätkälle Platakiin. Yleisön viihdykkeeksi oli tehty pakollinen tynnyrin kiertäminen täyden ympyrän muodossa, auton keula kuitenkin osui tynnyriin ja siitä matkaan tarttui lopulta 10 sekunnin aikarangaistus. Lopputuloksissa Pajarin autokunta oli silloin luokan viides, 8,1 sekuntia Adrien Fourmaux’ta perässä, joten pieneen jossitteluun jäi mahdollisuus.

Tänä vuonna Pajari-Mälkönen kaksikko ei kerrytä Kroatiassa MM-pisteitä, mutta helmikuussa Ruotsin lumilla viimeksi kilpailtuaan, on kisarutiinia jo hyvä viritellä iskuun, kun kesällä kisatahti tiivistyy.

-Tämä kisa jotenkin pistää aina hanttiin, se ei halua päästää helpolla, kuten aiempina vuosina on saatu huomata ja monilla on täällä ollut omat ongelmansa vuosien aikana. En kuitenkaan pahoittaisi mieltäni jos se välillä sujuisi helpommin ainakin omalta osalta, naurahtaa Pajari.

-Reitti on pääosin tuttua aiemmilta vuosilta, joku osuus oli nyt vähän eri suuntaan.Tietysti se osaltaan helpottaa, kun muistaa jo paremmin missä alueilla on mitäkin olosuhdetta ollut aiemmin ja missä asfaltti on pitävää ja missä taas ei. Kisatunnelmaan pääsyn kanssa täällä ei ongelmaa ole, koska väkeä on aina ihan valtavasti joka paikassa, joten tunnelma on kyllä kohdallaan ja sitä kautta on helppo lähteä tekemään parastaan.

Kroatian reitti sisältää erikoiskokeita kaikkiaan 20 kappaletta ja mittaa niille kertyy 283 kilometriä. Kilpailun Shakedown ajetaan torstaina aamulla, mutta varsinaisesti erikoiskokeiden paremmuudesta mitellään perjantaiaamusta alkaen. Monet erikoiskokeista sijaitsevat hyvin lähellä pohjoisessa naapurimaana olevan Slovenian rajaa ja ainakin yhdellä siirtymällä lauantaina ajetaan rajalinjaa pitkin.

Perjantaina ohjelmassa on neljä erillistä erikoiskoetta, jotka ajetaan kahdesti. Perjantain ohjelma on normaalista hyvinkin poikkeava, reitti suuntaa keskuspaikasta Zagrebista länteen kohti rannikkokaupunki Rijekaa, jossa vietetään kokoomataukoa ja annetaan mahdollisuus renkaanvaihtohuoltoon. Erikoisuus on siinä, että aamupäivän erikoiskokeet ajetaan päinvastaisessa järjestyksessä takaisin kohti Zagrebia, tällä järjestelyllä siirtymämatkoja on saatu kohtuullistettua. Perjantain erikoiskokeilla mittaa on täpärästi alle 120 kilometriä.

Lauantain osalta suunnataan taas kohti rannikkoa, mutta erikoiskokeet (4kpl) ovat suppeammalla alueella lähempänä Zagrebia, jonka kupeeseen kilpailun keskuspaikalle Jablanoveciin huoltoon palataan päivän puolivälissä, kunnes suunnataan sen jälkeen ajamaan sama lenkki uudestaan. Lauantaina pikataipaleita pyyhälletään hieman alle 109 kilometriä.

Sunnuntaina ajetaan kaksi erillistä erikoiskoetta Zagrebin pohjoispuolella kahteen kertaan, mutta välissä ei enää palata huoltoon, vaan ennen kilpailun päättävää Power Stage -erikoiskoetta pidetään kokoomatauko sen läheisyydessä Kumrovecissa. Sunnuntaina kelloa vastaan kamppaillaan vielä hieman alle 55 erikoiskoekilometrin verran, kunnes menestyjät ovat selvillä.

 

Teksti: Sami Pajarin mediatiimi
Kuvat: Rallypixels

Jaa artikkeli: